LeoMirala

Alokkaan äiti hätkähti

Alokkaan äiti, Hesarin mukaan, hätkähti kun näki kuvia alokkaiden eväspusseista.  Poikaparka ei pärjää jos ei saa joka päivä lämmintä ateriaa. Jo on aikoihin eletty!

Alokkaan äidin ja toimittaja Päivi Revon pitäisi käydä katsomassa muutamissa vanhainkodeissa ja hoitolaitoksissa  millaista ja miten lämmintä ruokaa siellä tarjoillaan. Monet kotona asuvat vanhuksen olisivat ikionnellisia jos saisivat kolme kertaa viikossa samanlaisen eväspussin kuin Suomen Armeijan alokkaat.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

En ole lukenut tuota artikkelia, mutta jos kyse on sissimuonasta (kasarmiolosuhteissahan saa parikin lämmintä ateriaa päivässä), niin äidin pitäisi tietää, ettei poteron pohjalla paljon kokkailla.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Sissimuona/tst-muona, eroavat jonkin verran toisistaan. Tst-muonassa on paljon pusseissaan lämmitettäviä eineksiä, taas sissimuona koostuu lähes kuivista ruoka-aineksista pl säilykeliha. Se on se pv-annoksen paino.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Juttua ei ollut tehty kauhistelevaan sävyyn, vaan monipuolisesti myös ravitsemuksen ja sotilaskoulutuksen asiantuntijoita kuullen.

Kylmä ateria on siinä - mutta vain siinä - mielessä lämmintä heppoisempi, että elimistö joutuu lämmittämään sen, ja se tapahtuma jo itsessään kuluttaa energiaa.

Alokkaan äitiä arvatenkin hirvittää pelkkä ajatuskin pakkasessa pähkinöitä popsivasta Janipetteristä. Myönnänpä minäkin olleeni huolissani omien poikieni varusmiepalveluksen alkuvaiheissa; kuinka he pärjäävät?

"Kruunu pitää pojistaan huolen", ja 2010-luvun varusteissa sotilaalla on paljon paremmat mahdollisuudet suoriutua kuin aikaisemmilla ikäluokilla. Vanhainkoti-rinnastuksia en pidä tarpeellisina niin kauan kuin vähävoimaisia ikäihmisiä ei harjoiteta talviseen sodankäyntiin.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

"Monet kotona asuvat vanhuksen olisivat ikionnellisia jos saisivat kolme kertaa viikossa samanlaisen eväspussin kuin Suomen Armeijan alokkaat."

Näinkin, mutta armeijan käyneen pojan äitinä voin sanoa, että hänen valitettuaan olosuhteista (tosin harvemmin), huomautin hänelle aina, että siellä talvisodan rintamilla ei varmasti ollut yhtään paremmat oltavat, joten karaistukaa pojat, jos aiotte joskus olla miehiä. Isäni, veteraani, vaikkei paljon sota-ajasta puhunutkaan, oli minulle esimerkki siitä, mitä uhrauksia isämme ja heidän aikalaisensa yleensä, maamme puolesta tekivät,joten yhden lämpimän aterian puuttuminen ei liene suuri uhraus, vaikkapa näiden urheiden miesten muistolle.